Aamukampa aikuisten vapauteen

Teinihelkkarin kanssa on mennyt vaihtelevasti, mutta pääsääntöisesti poika on melko lailla omiin asioihinsa ja kuvioihinsa umpeutunut. Vastahakoisuus kommunikoida toisten kanssa mistään on päällimmäisenä, ja yleisilmeenä negatiivisuus. Lähinnä mistä tahansa. Parit verbaaliset yhteenotot on pakosti koettu, koska käytös tai teinin “järkeily” asioista on ollut aika järkyttävää potaskaa.
Koulustakin on alkanut kuulua erikoisesta käytöksestä. Mitkään ryhmätilanteet eivät oikein tahdo luonnistua jääräpäisen kyvyttömyyden vuoksi, koska kenestäkään muusta ei tarvitse välittää (teinin mielestä)… Koulupsykologilla on kertaalleen käyty, sinne on saatu houkuteltua kummallisten puhemaneereiden vuoksi. Asperger-epäilyt eivät ole haihtuneet mihinkään, kuulostellaan nyt mitä asiantuntijat sanovat asiasta. Eivät ainakaan sivuuttaneet omia havaintojani epäkelpoina… Odottavalla kannalla siis.

Olisi mukavaa että teinikin saisi vaihtaa maisemaa josssain kohtaa tätä vuotta = olla edes vähän aikaa äitinsä seurassa. Tosin, taitaa olla melkoisen turha toivo. Lasten äiti kun on vieraillut täälläpäin maailmaa viimeksi viime kesänä, jolloin teini on viimeksi siis äitiään nähnyt. Eikä aavistustakaan tulevista aikatauluista. Hiihtolomat ja loppiaiset tulivat ja menivät, ja pääsiäinen kolkuttaa ovella ilman pienintäkään viittausta vierailusta tänne päin. Tyttö sentään näki äitiään joululomalla, käytyään siellä kylässä, mutta siinä kaikki. Tosin neiti oli sitä mieltä että jatkossa hän ei halua sinne mennä, vaan äidin on tultava tänne. Jeps. Hyvin hoidettu homma, aplodit… Liikaa viinaa, riitoja, sekavia tarinoita ja petettyjä lupauksia. Siinä lääkkeet jotka lapsiinkin tehoavat - karkoittavasti… Sääli että asiat ovat siellä niin sekaisin, mutta lasta/lapsia ei voi pakottaa sellaiseen paikkaan menemään, vaikka aina kannustavasti olen asiaan suhtautunut (tähän asti, kunnes kuulin nykyoloista…). Nyt ei vissiin voi sitenkään olla, koska kumpikaan ei sinne suostu menemään…

Että sellaista. Meillä menee kyllä hyvin, ja kotielämä onneksi melko rauhaisaa, poislukien teinin hölmöilyt. Jännä homma muuten, että kun aloin kohtelemaan teiniä Asperger-suositusten mukaisesti eli tiukentamalla ja selkeyttämällä sääntöjä huomattavasti, on homma jotenkin sujunut paremmin eikä ole itse tarvinnut enää kovin usein ääntä korottaa… Minä en mitään diagnooseja tee, kunhan vain ovat nämä epäilykset. Niin vahvoja ovat nuo teinin käytöspiirteet ja kummallisuudet. Mutta, saavat asiantuntijat sitten asiansa sanoa. Toivon niin ainakin.

Teinihelvetti on taas yllättänyt käyttäytymällä siististi lähes viikon ajan. Mikähän kampanja nyt on meneillään, kun niitä erilaisia on tässä ollut matkan varrella… Korostuneesti yrittänyt syödä jopa perunaa ja lihaa samalla haarukanvedolla ja veistäkin käyttäen (!!!), kielenkäyttö siistiytynyt hieman, välimallia kohtaan ollut inhimillinen, ja vaahtosammuttimen tänään saavuttua myös tätäkin huomioinut, vähän liiankin kanssa tosin, koska yrittää aina asettautua jostain syystä kolmanneksi vanhemmaksi, vaikka siitä joutuu sanomaan aina. No, saas nähdä kuinka kauan tätä taas jatkuu ja mikä on seuraava etappi. Hieman vähemmän on uhoamista ollut, vaikka asenne nyt periaatteessa on koko ajan melko lailla yhtä umpimielinen kuin yleensä. Mutta silloin meikäläisen huomio kiinnittyy aina, kun korostetusti toimitaan “toisin kuin yleensä”.

Ainakin hämmennystä tulee taatusti ohjelmaan mikäl lasten äiti ilmaantuu tänne päin, kuten on lapsilleni lupaillut. Ainakin sitten tulee hämmennystä jos lupaukset eivät pidä, sen verran epämääräiseltä se kuulosti.

Meillä oli kyllä kahdestaan tosi hyviä juttuja tässä joulun ympärillä - lyhyt mutta rentouttava lomareissu, käytiin leffassa ja teatterissa ja saatiin viettää ihan kahdestaankin koti-iltoja jokunen. Nyt on taas kotipesä täynnä ja lähipäivät näyttävät, miten kevätkausi jatkuu. Jälkikasvulla taas vähän lisää sopeutumista tiedossa hieman tarkempiin sääntöihin ja kellonaikoihin vähintäänkin. Onneksi ei tarvitse itse matkailla juuri nyt kevään aikana paljoakaan, se on helpotus.

Teinin kanssa edistytään, kohta koetetaan hieman tutustua psykologin kanssa ja kartoitetaan mikä siellä nyt sitten eniten mättää siellä pääkopassa, mikäli nyt päähenkilö suostuu. Tosin sen verran merkillistä koko viime vuoden käytös ja nuo erityisoirehtimiset ovat olleet, joten en nyt usko itse olevani mitenkään sekaisin tai luulotautinen tämän asian suhteen. Jotain siellä mättää, mutta nyt kyllä selvitetään mitä se on. Ainakin pikku hiljaa ja varmasti. Tunne on ainakin se, että sillä tavalla mennään oikeaan suuntaan vähintäänkin.

Teinihelvetti yllätti sitten jouluaattona oikein upealla käytöksellä. Ei voi muuta sanoa kuin hyvää joulua, paskapää - omalle pojalle. Koko päivän kakara soitti suutaan ja haastoi riitaa ja yritti saada minut suuttumaan. Minun puolen mummolassa kun vietettiin jouluaattoa, niin eipä enää typerämmällä käytöksellä tuota voi suorittaa kuin tämä onneton räkänokka.

Kaiken sen koko päivän jatkuneen suunsoittamisen jälkeen teini saa silti vielä joulurahat isovanhemmiltaan, kiittää mekaanisesti ja silmät kiiluen laskee rahojaan ja hetken päästä sitten kehtaa alkaa kyselemään että olikos hänelle siltä ja siltä lisää lahjoja. Suunnilleen käsi ojossa jää ihmettelemään ja pyörimään. Kaikkia nolottaa aivan suunnattomasti ja mummi selvittää vaikka ei todellakaan pitäisi. Kun ei enempiä sitten saa, niin naama myrtsinä autoon ja liikkeelle. Sitten alkaa kasvatusosuus. Miten voi olla mahdollista että 16-vuotias lukiolainen käyttäytyy kuin 5-vuotias, edelleen? Selviää että tämä ei ymmärrä kerta kaikkiaan että on käyttäytynyt aivan äärettömän typerästi ja alkaa vielä syyttelemään muita omista mokistaan. Sanoutuu irti verisuvustaan, ymmärtämättä mitä koko ajan höpöttää. Meillä kun vain asia on niin, että sitä kultatuolia mikä väärän puolen isovanhemmilla jatkuvasti pitää paikkaa hänelle, niin ei oikeassa elämässä ole eikä meilläkään, vaan kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti ja räkänokat eivät saa hyppiä aikuisten silmille. Tätä tämä hyväkäs ei sulata mitenkään, koska myrkytystä on liikaa jo takana. Jätän tästä jo niin monta halventavaa kommenttia jota tuolta teinihelvetiltä tulee, mutta tällainen kiva fiilis tuon koko päivän surkean ja riitaa haastavan käytöksen seurauksena siis tuli.

Teinihelvetti ei ymmärrä mitään mistään, ei ole tunteita mitään kohtaan, käsittämätön itsekkyys ja jatkuva omakehu ja muiden jatkuva haukkuminen ja arvosteleminen ja omien kapeiden asioidensa ylikorostaminen on koko ajan päällä. Sellaista käytöstä ei kestä kukaan. Kaikki tämä taas sallitaan ja varsinkin suositaan väärän puolen helvetti-anoppilassa, ja isäänsä ja oikeaa verisukuaan vastaan siellä on käännytetty jo vuosia, joten ei tässä taida enää hirveästi keinoja olla. Sen lisäksi vielä jatkuvasti kasvaa epäilys asperger-oireista, jota teinin käytös noudattaa aivan liiankin hyvin, enkä ole todellakaan ainoa joka tällä lailla ajattelee.

Seuraava vaihe on koulupsykologi, vanhemman ja ammattilaisten arvio asperger-tilanteesta, ja mikäli käytös ei muutu niin minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin potkaista poika äidilleen kaikesta huolimatta, jolloin pojan olosuhteet huononevat 100% ja kunnon koulussa käynti estyy, tai sitten laitostaa. Ei tällaista kukaan jaksa, lähes joka päivä tuon kanssa on hirveää paskaa, jota ei kukaan jaksa eikä kenenkään tarvitse. Sellainen jatkuva itsekkyys, ylimielisyys ja aikuisten ja kenen tahansa halventaminen kun jatkuu, niin oma pinna ritisee liitoksissaan ja täytyy toimia ennenkuin teini oikeasti joutuu täysin napit vastakkain. Paska kakara. Siltä tuntuu. Ja käsittämättömintä on tuo väärän puolen jatkuva aivopeseminen ja paapominen, joka pahentaa vain tilannetta koko ajan. Mutta siellä päässä kun on toinen vintti pimeä ja toinen seniili, niin ei siitä enää mitään tule.

Jotta sellaista joulufiilistä. Kiitos vaan, kiittämätön kakara. Suksi kuuseen.

Näin taas täällä. Mikä siinä on että heti kun poika on väärän puolen isovanhempiinsa yhteydessä, niin salamana käytös muuttuu heti minua kohtaan kielteiseksi. Jokin ihme vaikutus niillä on, mutta historia se taitaa eniten painaa tässä, vuosia pitäneet mollauskampanjaa selkäni takana pojalleni syöttäen kaikenlaista pajunköyttä isäänsä vastaan. Varsinkin on kunnostautunut ex-anoppi, jonka suku on mielisairauksista rasitettu jo monessa sukupolvessa mutta nämä tossukat ovat antaneet näiden skitsojen, maanisdepisten ja muuten vaan sekopollien naisihmisten hillua. Eivät ne meille aikuisille mitään voi, mutta sitten hiivitään lasten kautta ja vahinko on valmis. Poikaa on myrkytetty  jo niin tarpeeksi että minä olen saanut siitä tarpeekseni tosissaan. Mutta ei, ei se porukka usko. Pakko on kaikenlaista pientä kiusaa ja kommenttia heittää vielä vanhojen rikostensa päälle. Voisin kirjoittaa vaikka kirjan niistä tekosista ja siitä hulluudesta, mutta ehkä sitten joku päivä.

Joulu on tulossa ja vaahtosammutin katosi jo toiselle vanhemmalleen. Aika paljon olen kateellinen siitä että ne välit toimivat ja ihmiset ovat SELVÄJÄRKISIÄ. Mutta parempi kai sitten että edes puolet menee hyvin. Onneksi välimallikin pääsee äitinsä luokse - matkajärjestelyt ovat tosin aina kinkkisiä kun viime sekunnilla asioita vasta hoidetaan, ja kun jokaisella on kuitenkin pakko olla omat suunnitelmansa myös niin soppa on aina valmis. Onneksi nyt näinpäin sentäs ja exälle kiitos siitä että tytön vierailu järjestyi, koska muuten välimalli olisi surrut ja pahasti.

Teinihelvetti kieltäytyi täysin lähtemästä äitinsä luokse koska siellä on kuulemma tylsää ja paskaa. ja koska muut lapset hiippailevat toisten vanhempiensa luokse tapaamislomille, niin tämä menee mielummin niiden vääränpuolen ex-anoppilan hulluuden keskelle naattimaan. No, tuntuvat olevan niin samaa pataa aina ettei uskoisi minun vertani olevan. Kukaan muu lastenlapsista ei noiden muumioiden kanssa jaksa olla mutta tämä menee sinne aina sääliä hakemaan kun on komentoa käsittämättömän huonosta käytöksestä kotona tullut. Siellä sitten paapotaan ja saa vapaasti isäänsä solvata kun vastakaikua aina tulee. No, noille kun lähtö tulee toivottavasti pian tästä todellisuudesta, niin sitten jää pojalle luu käteen jos on onnistunut kokonaan välinsä isäänsä pilaamaan sitä odotellessa. Potku perseelle ja maailmalle itsekseen selviämään tulee sellaisesta, mokoma koppava. Hyvää joulua siis!

No ei kannata ihan sitten kuitenkaan synkkyyteen vaipua - meillä kun on sitten aikuisten kesken ihan 6 päivää aikaa olla aivan kahdestaan, ja se on kyllä ansaittua tämän syksyn jälkeen. Meillä rakkaus kukoistaa ja tuo teinihelvetti ja hullut ex-anoppielukat eivät sitä onnea pilaa, onneksi!!!

Joten kun nyt on taas varoventtiili laulanut sulosointunsa, niin voi taas hymyillä ja toivottaa kaikille oikeasti hyvää joulua ja uutta vuotta!

No niin, otsikon mukaisesti tänään taas tapahtuu ja paska lentää. Tapahtumien kulku on ollut seuraava:

Olemme kaupungilla, m sekä vaahtosammutin. Välimalli ja teini kotona. Kotimatkalla tulee mieleen jos lähtisimme koko perhe syömään vaikka kiinalaiseen ravintolaan, koska teini on valittanut sitä että liian harvoin käydään. No, ei muuta kuin soittamaan teinille:

-Minä: Lähdetkö mukaan syömään meidän kanssa? Tässä menee vielä varmaan puolisen tuntia mutta tullaan kotoa hakemaan joten vaatteet päälle ja alas odottamaan sitten kun soitetaan että ollaan kulmilla?

-Teini: En mä voi kun mun pitää mennä x paikkaan käymään. Teidän pitää odottaa että tulen takaisin (siihen reissuun menee 3 tuntia, toim. huom.). Ottakaa mulle mukaan kotiin ruokaa sieltä?

-Minä : No, ei voi mitään sitten. Ei ala koko perhe odottamaan nälkäisenä 3 tuntia että yksi suvaitsee joskus tulla kotiin. Enkä usko että sieltä saa take away -ruokia, koska kyseessä ei ole mikään pizzaluukku. Mutta tuon jos on (ei ollut).

Teini tulee kotiin ja alkaa syyttelemään & tappelemaan ja mussuttamaan siitä miten huonosti häntä kohdellaan ja epäoikeudenmukaisesti jne. Lähestytään jutuissa taas sitä pistettä että meikäläisen höyrypannu rupeaa kiehumaan. Teinin mielestä hänelle pitää ilmoittaa aikataulusta pari päivää ennen ja että hän oli sanonut viipyvänsä vaan tunnin ja että hän oli sanonut olevansa bussissa jo matkalla. No ei muuten sanonut. Ihan itsekseen oli nuo asiat jutellut. Hän piti vaan tärkeämpänä mennä sinne x paikkaan, koska kysyin vielä puhelun aikana että miksi olet sinne menossa kun et ole töihinkään matkalla? Oli kuulemma vaan pakko mennä. Jahas. vai niin. No, sitten on pakko kai.

Meillä vaan asiat eivät mene niin että yhden toiveiden mukaan koko muu perhe hyppää ja alkaa vääntämään asioita niin että yksi herra ja hidalgo voi tehdä mitä huvittaa ja milloin huvittaa toisten kustannuksella.

No, tiukan asian jälkipuinnin pahinta antia on se, että teinin mielestä ihmisiä ei tarvitse miellyttää tai käyttäytyä kunnolla ketään kohtaan, mikäli tästä ihmisestä ei ole hyötyä (määritelmä: palvelut, raha ja tavarat). Ja koska en maksa hänelle kuukausirahaa enää (=teini ei suostu tekemään yhtään kotitöitä), niin siitä johdosta minua tai ketään muutakaan kohtaan ei ole välttämätöntä käyttäytyä kunnolla.

Sanoin että mikäli olet oikealta luonteeltasi tunteeton kusipää, niin sinulle tulee elämässäsi vaikeuksia ja sinulla ei ole paljoa kavereita. Ja täältä on turha toivoa mitään tukea tuollaisella käytöksellä. Olen takuuvarmasti päättänyt sen, että kun 18 v kolahtaa mittariin niin silloin tuli lähtö. Siihen on kaksi vuotta melko tarkkaan nyt. Minä en ole tuollaiseksi kasvattanut, enkä tuollaista esimerkkiä näyttänyt. Ja meillä on tiukat säännöt siitä että ketään ei erikseen suosita ja jokainen saa vuorollaan räppiä mikäli käytös ei suju. Ja näin on tapahtunut.

Minua huolestuttaa eniten se, että teini muuntelee omassa päässään todellisuutta, eli siitä mitä on tapahtunut aiemmin tai mitä hän on sanonut (tai luulee sanoneensa). Kerroin hänelle esimerkin, että me veimme hänet ihan pelkästään itse ulos syömään tuossa jokin aika sitten. Kiisti sen tiukasti ja väitti että muut lapset olivat mukana. Eivät olleet, kun olivat molemmat toisten vanhempiensa luona… Ihan tosissaan väitti tällaista. Ja jänkkää koko ajan, eikä usko eikä myönnä. Ja väitti sanoneensa puhelimessa juuri että on bussissa matkalla ja että hänellä kestää vain tunti. No, ei sanonut kumpaakaan asiaa. Ihan itsekseen vaan ajattelee jälkikäteen että mitä olisi pitänyt ehkä sanoa, mutta kun tuli ryssittyä niin ei se sitten omassa päässä sitten niin mennytkään. On parempi uskoa omaan muunnelmaan asiasta. Eikä myönnä mitään vaikka olisi 10 aikuista vieressä todistamassa toisin.

Ongelma on se että oli mikä asia tahansa, niin teini ei pysty ymmärtämään asioiden realiteetteja, vaan tekee oman mielipiteensä mukaan säännöt jotka muka ovat sitten totta, ja suuttuu jos hänelle sanotaan ja osoitetaan toisin. Otetaan esimerkiksi viime viikon luvaton poissaolo koulusta: Teini nukkui pommiin ja myöhästyi ensimmäisen tunnin. Hänen mielestään poissaolo ei ole luvaton, jos sen selvittää oppilasjärjestelmään, vaikka ilmoittaisi nukkuneensa pommiin. Ei - kyllä se on luvaton poissaolo, koska opettajasi ei anna lupaa nukkua pommiin, vaikka niin selvittäisitkin. Lintsaaminen on luvaton poissaolo, mutta ei pommiin nukkuminen. Tätä mieltä hän on. Hänen mielestään kyseessä on “neutraali poissaolo”. Sanoin, että ei sellaisia ole, vaan luot taas omia sääntöjäsi nyt. Kysyin että mikäli nukkuisin pommiin joka aamu töistä, niin saisin kohta potkut koska olen luvattomasti poissa. Niin, mutta se on eri juttu kuulemma.

Ja en tästä ajattelisi mitään, mikäli poika olisi luonteeltaan velmuileva vänkääjä, mutta ei - hän on TOSISSAAN ja VAKAVISSAAN, eikä ole muutenkaan huumorintajulla siunattu lainkaan (tulee äitinsä sukuun). Ei usko ketään eikä mitään paitsi omaa käsitystään. Muuttelee tapahtuneita tapahtumia, ei ymmärrä mitä tarkoittaa empatia, toivoisi olevansa kone koska koneet ovat täydellisiä, ei huumorintajua, ei pysty lukemaan ihmisistä mitään, eikä ymmärrä loukkaavansa ketään silloin kun niin tekee. Keskittyy ihmeellisiin pikkuasioihin tunti- ja päiväkausiksi jopa eikä kuitenkaan hahmota kokonaisuuksia. Kehittää itselleen rutiineja. Saa raivarin rutiininsa poikkeamisesta. Ei ole juuri kavereiden kanssa kovin paljoa, eikä ole montaa kaveria. Ei ole kiinnostunut vastakkaisesta eikä samastakaan sukupuolesta. Roikkuu tiukasti kiinni lapsuuden leikeissä, ne ovat vaan muuttaneet muotoa. On tavara- ja rahakeskeinen. Tavarat ovat kuulemma tärkeämpiä kuin ihmiset.

Minulla on yksi epäilys - Asperger. Onko jollain kokemuksia? Tein nettitestin leikkien mielessäni teiniä ja hänen käytöstään mahdollisimman tarkasti - tulos oli ehdoton kyllä. m teki saman testin, tulos sama. Miten tuollaisen voisi testata hänellä jos epäilys on näin kova (emme ole ainoita jotka tätä ovat kysyneet ja ylipäänsä ihmetelleet mikä teiniä vaivaa). Miten tuollaisen teinin voi vapaaehtoisesti saada testiin ja vastaamaan totuudenmukaisesti siten miten itse ajattelee?

En voi kauhean vihainenkaan olla tuollaisesta mikäli syy on tässä. Vaikea enää oikein muuta miettiä. Yksi on tietenkin exän ja vanhempiensa tekemä aivopesu, joka on ollut valtavan suuri riesa. Mutta ei siitä sen enempää. Totean vaan että jostain kumman syystä molemmat lapset ovat minun päähuollettavanani…  Mutta en usko että kokonaisvaltaisesti tuollainen vaikuttaisi käytökseen tällä tavalla. Siis ihan kaikkeen, kokonaisvaltaisesti.

Tässä tänään. Katsotaanpa taas sitten huomenna missä ollaan…

Terveisiä vaan juu maailmanmatkalta jälleen. 10 päivää kuuntelin reissussa uskomatta korviani siitä miten teini alkoikin käyttäytyä ja ongelmapesäke siirtyi välimallin tapaukseen. Ja ihmetys ja kumma, palattuani kotiin kaikki on tosiaankin ollut paluuni jälkeen oikein mallikkaasti. En minä tätä myöskään halunnut kirjoittaa mitenkään vain omaa oikeutusta ja omaa pahaa oloa purkaakseni, joten täytyy antaa teinille pisteet hyvästä käytöksestä, esimerkistä pienemmille ja muutenkin rennommasta asenteesta ilman mouhoamista.

Jotakin on heppu ilmeisesti tajunnut jostakin asiasta, koska ei tämä mitään mielistelyä minua kohtaan ole silti, vaan ihan sellaista käytöstä johon olen aiemmin tottunut ihan normaalisti. Olisiko se palannut vihdoinkin, yli 10 kuukauden älämölön jälkeen? No, nähtäväksi jää. Ei minulla ole mitään valittamista tosiaan ollut nyt ja tyytyväisenä olen ollut teinin suhteen. Niinhän se pitäisikin olla! Voiko tässä kohtaa jo toivoa parempaa käännettä??

Mutta välimalli on nyt kuohuksissa. M saa kiukuttelua ja tottelemattomuutta häneltä, ja yleinen negatiivisuus ja kiukkuisuus vaivaa. Huokaisin alistuneena, kun kuulin että lähes koko ajan oli matkalla ollessani tällaista eikä se loppunut palattuanikaan. Välimalli on vihamielisesti vaahtosammutinta kohtaan koko ajan, eikä sellainen käy. Kaivelin sitten välimallin kanssa asiaa ja ison itkun kanssa tuli sellainen kommentti ja kertomus että täytyy tässä nyt sitten alkaa selvittämään tätäkin. Selvyyden vuoksi sanon tässä että se liittyy aikaan ennen tänne muuttamista, siis meidän luoksemme asumaan muuttamista. Siinä on pitkä tarina josta täytyy kenties kirjoittaa ihan oma blogi. Tai miksikä sitä sitten sanoisi… Se on tosiaan sellainen stoori että siitä voisin kirjoittaa kirjan. Mutta siihen en tässä kohtaa puutu myöskään vaan keskitytään ihan tähän meidän aamukampaan

Mutta hei, positiivista on ihan sekin että näitä tapauksia lukuunottamatta on paljon aurinkoisia ja hyviä hetkiä ollut perheen kesken ja varsinkin kotiinpaluu oman rakkaan luokse on aivan mielettömän upeaa! Tsemppiä vaan kaikille vastaavissa tilanteissa painiville ja palataan asiaan taas… -j-

J lähti parin viikon matkalle ja jo heti ensimmäisenä iltana ajattelin, että hermohan tässä menee, meteli ja kiukuttelu oli nimittäin sitä luokkaa. Sieluni silmissä näin hermoromahduksen olevan käsinkosketeltava siinä vaiheessa kun J palaa reissultaan. Ja nyt neljä päivää myöhemmin en voi kuin ihmetellä keitä ovat nuo ihmiset joiden kanssa elän. Ei nuo ole niitä tappelupukareita joihin on tottunut. Kuka vaihtoi lapset??!!

Teinillä on selvä miellyttämiskampanja. Heti keskiviikosta lähtien on ollut toinen ääni kellossa ja ihasamavitturandomragee on kuin kaukainen uni. Meillä on hymyilevä, ystävällinen nuorimies, joka saa miniskidin syömään lautasensa tyhjäksi, komentaa esimurkkua käyttäytymään ja olemaan kiusaamatta pienempää, leikkii kahden nuoremman kanssa, syö mutisematta kaiken mitä eteen annetaan, ei kinaa kanssani, sammuttaa valot kun pyydän jne jne, lista tuntuu loputtomalta. Sisko tuli eilen ensimmäisen kerran kylään ja olin jo varautunut, että teini on hautautunut huoneeseensa eikä sitä näy. Mutta kuinkas kävikään: teini tuli välittömästi kättelemään ja esittelemään itsensä. Siis täh?? Kuka toi on?? Sisko sanoikin, että jos ei toisin tietäisi, niin teinistähän saa erittäin miellyttävän kuvan. Auts…

Koska tilanne on nyt aivan toisessa ääripäässä kuin mitä on elämä ollut viimeiset kuukaudet, niin on pakko ihmetellä mistä tässä oikein on kyse. Ja olen huolissani. On aivan selvää, että tässä halutaan nyt näyttää ja todistaa isälle jotain, siitä on tehty se paha, kamala tyyppi, josta ei ole kuin harmia. Ja se on niin väärin ja epäoikeudenmukaista, koska mielestäni J tekee kaiken paremmin kuin hyvin, ajattelee aina lasten parasta, pitää sopivasti rajoja ja kaikkia kohdellaan tasapuolisesti. Tässä on nyt nuoren mieli onnistuttu jossain muualla sotkemaan eikä suinkaan oman etunsa mukaisesti, koska kyllähän tämä on selvitettävä kun J palaa.

Ja jos on teini aiheuttanut ihmetystä, niin entäs nuo kaksi nuorempaa. Ketäs noi sitten on?? Pientä nahistelua ollut pari päivää, ihan normia, ja pari päivää sitten pidinkin miniesitelmän positiivisen ja negatiivisen eroista, kun tuntui, että esimurkulta ei tule suustaan mitään muuta kuin kielteisiä lauseita ja torjuvaa käytöstä. Mutta tänään kaikki olikin aivan toisin, meillä olikin ihan mukava päivä. Oltiin tuntikausia ulkona, käytiin ravintolassa syömässä ja lapset kasasi antautumuksella lehtikasaa pari tuntia jossa sitten hypittiin. Ja kaikki tuo täydessä yhteisymmärryksessä, ei kertaakaan nahistelua vaan mukavaa yhdessä tekemistä. Esimurkku tulikin sitten sanomaan, että hän on oppinut tänään tärkeän läksyn: on mukava leikkiä miniskidin kanssa eikä nahistella, ja kun tekee yhdessä niin ei tule yhtään huono fiilis vaan onkin todella mukavaa. Ei halua kuulemma enää tapella vaan olla positiivinen ja iloinen. Siis täh? Mistä tuo nýt sitten tuli??

Niin siis pieni ryppy meinasi tulla siinä kohtaa, kun teini tajusi, että oli missannut ravintolan, mutta minkäs minä sille teen jos on omilla menoillaan ja muut kuitenkin tarvitsevat ruokaa, ei siinä yhtä odotella tuntikausia. Yritti saada minua antamaan rahat sitten Mac-ateriaan tai himapizzaan kun kerran olin toisille ruoat kustantanut, mutta en lähde moisiin peleihin. Minuutiksi meni naama sitruunaksi, mutta kun selitin asian laidan, niin asia oli sillä selvä ja teini alkoi paistamaan itselleen ruokaa kun ei jaksanut odottaa paria tuntia jolloin olisi iltaruoka valmis. Et se siitä. Ei kiukkua, ei mitään. Pistin kyllä tiskaamaan oman lautasen jonka myöhemmin pöydälle kiikutti, ja siitäkin hetkellinen naamanvääntö, mut niin se lautanen putsaantui. Outoa…

Mut hei, mä en valita! Vaikka nämä täällä tuntuukin nyt vähän vaihdokkailta, koska kaikki, siis oikeasti kaikki, on aivan toisin kuin normaalisti, niin nautitaan nyt tästä sitten. Tätä iloahan ei voi kauan kestää, se on selviö, sillä ehkä jo huomenna miniskidi tekee jotain joka ärsyttää esimurkun joka vetää taas kiukkumoodin päälle ja teinihelvetti palaa. Tällä hetkellä ei voi kuitenkaan muuta kuin vain ihmetellä.

-m-

Kitos edellisen viestin kommentoijalle omista kokemuksistaan jälleen, ja samalla pahoittelut myös tietenkin Niin se varmaan menee, että kantapään kautta pitää joka ikinen asia mennä, jos tarpeeksi kova pää on vastassa, eikä vaan todellisuus uppoa. Otan osaa. Mutta kotirauhan eteen tosiaan sitä on valmis tekemään kyllä aika paljon, ja meidän tilanteen mahdollisesti huonontuessa sama saattaa olla helposti edessä (nyt on ollut tosin 3 suhteellisen normaalia päivää mikä on ennätys pitkästä aikaa).

Kyllä sitä itse ehkä kestäisi tuon teinin möykän kapinan vaikka se lähinnä minuun kohdistuukin. Laittaisin vaan ojennukseen kerta toisen jälkeen kuin vieteriukko. Ja välillä huutaisin pottu punaisena. Saattaisi olla kirjoituspöydän kannessa pari jälkeä lisää ponnekkaista voimistetuista välimerkeistä.

Mutta isoin ongelma on se, että kaikkia muita kohtaan tilanne on äärettömän epäreilu ja kohtuuton. Täällä asuu 5 ihmistä, joista kaksi pienempää lasta, ja mikäli 20% hyvinvointi tarkoittaa 80% pahoinvointia, on seurauksena ensimmäisellä kierroksella ratkeava kansanäänestys. Varmasti.

Mietiskelin tänään tuota ihmeellistä suhtautumistapaa minkäänlaiseen kurinpitoon kotona. Teini lukee netistä lakia kuin raamattua. Tässä kohtaa voisi sanoa että se raamattukin toimisi varmaan paremmin. Se on opetellut lukemaan “oikeutensa” netistä. On kuulemma lähdekriittinen. Enemmänkin, teini voisi opetella lähdekriittisyys -sanan oikean merkityksen vaikka sieltä ihassamanvitun vikivitunpediasta, jotta huomaisi että matka hänen silmistään aivokoppaan on nettitekstin maailmassa yhtä lyhyt kuin muurahaisen pissakaari pakkasella.

Ovatkohan arvoisat lainsäätäjät tulleet ajatelleeksi sitä, että homma menee nykyään näin: Nettiteinit riekkuvat huonon käytöksensä kanssa kotona ensin äärimmilleen raivostuttaen vanhemmat totaalisesti. Sitten kun olisi se rangaistuksen paikka, niin nykyaikana ei saa huutaa, ei saa uhata kuulemma arestilla eikä varsinkaan tukistaa koska se on rikollista. No, tällaisesta seuraakin sitten se, että keskustelun ja löyhien rangaistustoimien keinojenloputtua tuloksettomana ainoa keino on soittaa viranomaisille. Onko tämä nyt hei ihan oikeasti se oikea tapa?? Kysyn vaan?

Minä en ainakaan aio katsoa kotonani sellaista uhittelua. Se on sitten kuulkaas laitosta, kun vanha kunnon vanhemmuus ei auta. En minä halua enkä tietenkään aio ketään ruumiillisesti kurittaa (itse asiassa en ole ikinä eläessäni lyönyt ketään, en edes lapsena leikkiessäkään). Mutta se, että teinikakarat saavat tällaista päähänsä netin kautta, että muka mitä vaan voi tehdä ja lällättää lakikirjan takaa - niin se on väärä luulo. Veikkaisin että tuo rangaistus onkin sitten paljon paljon kovempi, ainakin jos sitten liian myöhään tajuaa että mitä tulikaan tehtyä. En tiedä sitten. Joku viisaampi voisi varmaan tähän kommentoida. Mielenkiinnolla odotan kääntyykö sinun tarinasi tuon kokemuksen jälkeen parempaan suuntaan. Toivottavasti niin käy kuitenkin! -j-

Teinihelvetissä on kampanjapäivä. Korostetusti ollaan mukavia kaikille muille. No, onneksi ei aikuisia sillä kuitenkaan hämätä. Ja tulihan se suunsoitto taas sieltä ja komento omaan huoneeseen. Lasten kuullen kun en tuollaista kielenkäyttöä kuuntele. Poika kertoo suureen ääneen kuinka hänellä on huono isä jne. jne. Pikkusisko siihen heti sanomaan että eipäs ole mikään huono tietenkään. “No ei kai kun sinua suosii.” Juuripa niin, niinhän se on. Voiko pojan lähettää äitinsä luokse vaikka tämä ei olekaan kykenevä hoitamaan lapsiaan? No, ensiksi saa jutella sosiaaliviranomaisten kanssa. Kuulin muuten työkaverilta hyvän tarinan siitä miten hänen lapsensa jouduttiin liian pahassa kapinavaiheessa lähettämään muutamaksi kuukaudeksi sijaisperheeseen jonnekin kauemmas, koska kotona ei mistään tullut mitään, todellakaan. Muutaman kuukauden päästä kotiin palasi kiltti ja täysin muuttunut teini ja kun olen tämän tavannut, niin kylläpä onkin hyvätapainen ja fiksu nuori aikuinen. Siis koulutettu, töissä ja naimisissakin jo.

Meidän teinihelvetti on sitä mieltä, että ex-vaimon vanhemmat adoptoivat hänet. Veikkaisin että sosiaaliviranomaiset eivät ole ihan samaa mieltä tästä asiasta. Ai miksikö hän sinne haluaa? No mitäs luulisitte. Enpäs tuosta edes aloita. Ainakaan nyt. No, katsotaan miten tässä käy kun keskustelun aika koittaa. Poika sanoi että hän ei todellakaan mene mihinkään juttelemaan kenenkään kanssa, vaan haluaa suoraan mennä sosiaaliviranomaisten tarjoamaan asuntoon jossa on kuulemma tietokone ja internet ja se on taivas, koska joku koulukaverikin käy jostain vantaalaisesta koulukodista kun faija oli niin paska ja heitti pihalle kun poika oli vaan hajottanut vihapäissään koko kämpän sisustuksen. Minä tosin varauduin tähän ettei poika lähde, ja pyysin että meille tullaan kotiin käymään. Sitten katsotaan että missä mennään. Toivottavasti ei tarvitse kauaa odottaa.

Serkkupojankaan seura ei enää kelpaa, koska serkkupojalla on elämä. Serkkupoika kun on sosiaalinen, ja haluaa olla ihmisten ja esimerkiksi niiden tyttöjen seurassa mielummin kuin juosta finninaamaisten pissan- ja hienhajuisten pikkupoikien kanssa metikössä leikkimässä kuulapyssysotaa, tai sitten räpläämässä niitä pyssyjä ja sitten räplätään taas niitä pyssyjä tai pelataan nettipelejä. Auringonpaistekaan kun ei meidän teinihelvetille sovi, koska silmät ovat sille allergisia ja astma tulee kävelemisestä. Lääkäriin pitää mennä koska poika on auringolle ja ulkoilmalle allerginen. Huono kunto ei tietenkään ole, koska kyllähän poika ajaa monta kilsaa päivässä google earthilla.

Mitähän huominen tuo tullessaan?

Onko vähemmän meteliä kun miniskidi on poissa ja ne kaksi isompaa, ns. helpompia ja hiljaisempia, ovat ainoina paikalla? Ei, metelin taso vain on erilainen. Miniskidi palasi reissusta takaisin vahvistukseen vajaan parin viikon poissaolon jälkeen ja meteli jatkui, vain vähän sekavampana. Teini päätti nostaa kytkintä syysloman kunniaksi ja katosi muutamaksi päiväksi isovanhemmilleen (sieltä sitä saa sympatiaa ja päähän taputusta kun kotoa ei ilmeisestikään heru), ja outoa kyllä, ollut jotenkin rauhallisempaa vaikka tokihan vaahtis ja vähemmän vaahtis matsaakin jatkuvasti kaiken leikin ohella.

Vaikka osa metelistä meneekin toisesta sisään ja toisesta ulos, niin kyllä sitä omaa aikaa ja hiljaisuutta vain kaipaa. Perheen mies toteaakin olevansa hyvinkin mustasukkainen aikuisten yhteisestä ajasta ja keskenkasvuisten aika mennä omille sijoilleen on heti ysin jälkeen. Miniskidin kanssa se on kohtalaisen helppoa, koska sellainenhan nyt sammuu ihan luonnostaan. Toiset taas, no, ei niin helppoa. Voi sitä valumisen ja valituksen määrää kun olisi aika jättää aikuiset omaan rauhaansa. Entäs sitten kun toinen aikuinen onkin poissa illan ja toinen jää kotiin? No totta hitossa! Se ei ole mineiltä pois jos haluaa lepuuttaa hermojaan, se kun saattaa hyvinkin ehkäistä huomisen hermostumista.

Teini on juhlallisesti ilmoittanut palaavansa tänään kotiin ja on pakko myöntää, että sitä ei niin kauheasti odota, melkein toivoo ettei se lukko avautuisi mut sitä ei liene voi estää. Näin “sen toisen aikuisen” roolissa sitä ei ehkä niinkään ota stressiä, mutta kun tietää, että toinen menettää pian taas hermonsa, ihan syystäkin, niin sympatiahermostus nostaa päätään.

Kysymysten sarjatuli keskeyttää ajatukset koko ajan, kello käy ja oma aika kutsuu. Äkkiä miniskidille pyjama päälle ja sänkyy, isompi sen jälkeen äkkiä sänkyyn ja lukemaan. Oma pinna kiristyy, lasken kymmeneen. Lasi viiniä, kiitos.

-m-